Tänään meinasin lentää persiilleni vaikka siinä kohdassa ei ollut edes
liukasta, kun olin toistamiseen ruskuaisten ja valkuaisten kanssa
lenkillä. Melkein pihapiiriin päästyäni, puhelimessa puessani
(tietenkin) laskeskelin koiria pihalle ja kaksi puuttui. Ehdin puhaltaa
kerran pilliin ja kuulinkin takaa, että sieltä ne puuttuvat Börbötit
tulee, mutta yllätys yllätys!!!!
Urane tuli ja peesasi innoissaan Blöndeä, joka oli löytänyt
riista-aarteen (jäykän oravan). Katsoin ensin, että rottahan sillä
suussa, mutta ennen kuin endin avata suuni (joka on harvinaista),
huomasin, että oravahan se on. Blönde toi sen vauhdilla ja empimättä
luokseni ja vahti jäätynyt oravaa suussaan, ettei toiset sitä ota ja
tiputti sen jalkoihini. Jos minulla olisi olleet henkselit, niin pauke
olisi käynyt naapuri kylään saakka, niin tyytyväinen oli Blöndeen.
Näytin jäykkääkin jäykempää oravaa kaikille ja kaikilla pyöri silmät
kuin hedelmäpeli. Minulla on seisova Börbötti joka noutaa oravatkin.
YES!
PS. Orava on pakkasessa noutotreenejä ajatellen.
-Hannele
perjantai, 24. maaliskuu 2006
Kommentit